HYVINVOINTI Yhteiskunnan palvelut vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin, josta päättäjät ovat vastuussa. Ihmiset tekevät johtopäätöksiä yhteiskunnan päätöksenteon laadusta.

Pääsiäisen sanomaa vahvistetaan

Pääsiäistä on valmisteltu eri tavoin. Symboliikkaa on myös pohdiskeltu: "Mistä liturgiset värit on saatu ja mitä ne merkitsevät kirkollisessa perinteessä?" Pääsiäistä koskevat tapahtumat muistuvat herkästi mieleen vaikeiden asioiden kohdatessa. Niitä on luettavissa esimerkiksi sanomalehdissä olevista omaisten ilmoitteluista. Hiljainen viikko on tullut heille lähelle. Omaiset tarvitsevat kyseisissä asioissa tukea, jota yhteiskunnan ja yhteisöjen on mietittävä.                                                  

Auttamista voidaan pohtia myös seuraavan sanomisen johdattamana: "Voit muutakin tehdä, kun voimia riittää. On taitoa tehdä hyvää, auttaa toisia, apua tarvitsevia." Tässä kysytäänkin: "Miten tekstin sisältö hahmottaa kunkin ajatuksia hiljaisella viikolla ja kiireidenkin keskellä?"

Musiikki vahvistaa pääsiäisen sanomaa.  Monille ovat tuttuja  lyhyet lauletut virsitekstit, muun muassa: "Kristus on noussut kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti." Musiikin tekijät ovat luoneet musiikkinsa usein omakohtaisten tunnetilojen vallitessa.                                            

Musiikin sävelkulut johdattelevat kuulijat mahdollisesti sellaiselle tunnetasolle, jota tarvitaan helpottamaan kiireistä ja elämänrytmistä toimintaa.  Vaikeiden kysymysten äärellä auttanee hyvä musiikki, jos on voimia kuunnella sitä.

Johann Sebastian Bachin musiikki sopii pääsiäisen hiljaiselle viikolle.    Hänen Matteus-passionsa kertoo Kristuksen kärsimyshistoriasta. Useat ovat kuunnelleet kyseisen suurteoksen, jota on esitetty eri paikoissa. Tiedetään myös pohtimisen kannalta, että Kuopion tuomiokirkon alttaritaulussa on teksti: "Ave Crux Spes Unica."                                                                                 

Matteus-passiossa on kaksi osaa. Ensimmäisessä osassa ovat ehtoollisen asettaminen ja Jeesuksen vangitseminen. Toisessa osassa ovat Jeesuksen oikeudenkäyntiä koskevat tapahtumat, ristiinnaulitseminen ja hautaaminen.                                  

Johann Sebastian Bach - Leipzigin Tuomaan kirkon kanttori - sävelsi teoksensa oman kirkon kuorolle. Sävellyksen esittäminen on ollut haastava tehtävä, jonka arvion on saattanut tehdä nähtyjen esitysten perusteella.                                                                                              

Usein puhutaan Carl Friedrich Gaussista, jota on askarruttanut pääsiäisen paikka kalenterissa.  Johann Sebastian Bach on miettinyt puolestaan nuottien järjestystä viivastolla. Hänen säveltämänsä Tuomas-passio on korkealaatuinen tuotos, jota arvostetaan ja kuunnellaan.

Kun pääsiäistä tarkastellaan, Matteus-passiota ei voida sivuuttaa.  Bachin musiikkia kuullessa juolahtaa mieleen matematiikka. Tutkimusten mukaan on havaittu, että musiikillisesti lahjakkaat ovat usein myös matemaattisesti lahjakkaita.                                                  

Tämä palmusunnuntain tienoilla valmistunut kirjoitus on eräänlainen avaus. Teksti saanee miettimään pääsiäisen tarkempaa sisältöä, jota on nähty ja kuultu esimerkiksi kirkkojen toiminnoissa. Asioiden sisäistäminen ja niiden laajentaminen ovat yhteydessä omakohtaiseen ajatteluun, tietämykseen ja kokemukseen.

  

 Hyvää pääsiäisen aikaa.

 

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi 

 

Kuopio

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Onko isäsi nimi Veijo Vilmi joka aikoinaan oli Oulun Yliopistolla Laboratoriomestarina ja myöhemmin Pohjolan Voimassa Viestimestarina.

Käyttäjän veikkovilmi kuva
Veikko Vilmi

Arvoisat lukijat

Kiitän suuresti, kun olette lukeneet pääsiäistä koskevia artikkeleitani ja pohtineet niiden sisältöä.

Historiasta muistamme Mikael Agricolan, jonka toiminta on ollut merkittävää. Häntä ei voida sivuuttaa, kun kerrotaan pääsiäisestä suomen kielellä.

Pääsiäisen liturginen väri on kertonut paljon pääsiäisen sanoman sisällöstä. Muistelemme vielä, mitkä ovat hiljaisen viikon kansanomaiset nimet.

Kiirastorstain ja pitkäperjantain kirjoitetut tekstit ja tulkinnat ovat puhuttaneet. Mietimme sitä, mitä annettavaa hiljaisella viikolla on ollut kiireisille ihmisille. Virpojat ovat kuuluneet hiljaisen viikon tapahtumiin.

Toinen pääsiäispäivä on myös mennyt. 31. maaliskuuta oli lankalauantai, jolloin aikoinaan poltettiin esimerkiksi katajista tehtyjä pääsiäiskokkoja. Polttamisella ajateltiin vaikutettavan suotuisasti hyviin asioihin. Nyt voidaan pohtia, mitä pääsiäinen on merkinnyt ihmisille verrattuna aikaisempiin pääsiäisen ajanviettoihin.

Hyvää pääsiäisen aikaa.

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

Toimituksen poiminnat